Etusivu

Hyvänmielenosoitus oli aktiivisten kaupunkilaisten kansalaisdiplomaattinen hanke, eikä sen takana ollut mikään järjestö tai puolue. Tempauksen takana oli hyvin organisoitunut joukko varsin mukavia ihmisiä.

Hyvänmielenosoituksen alkuperäinen manifesti

Me tiedämme, että maa on hyvä koti ihmisille. Me tiedämme, että ihminen on hyvä. Me uskomme, että jokaisessa ihmisten muodostamassa kansakunnassa on tehty jotakin hyvää. Jotain sellaista, josta on syytä kiittää. Sillä me maailman kansalaisina arvostamme toisiamme. Niinpä politiikka ei olekaan meidän aseemme. Meidän aseemme on kiitos, jonka välittämiseksi kansallistamme diplomatian. Sillä kiitos ja hyvä mieli voivat tehdä maasta vielä paremman kodin. Meille kaikille.

Löydät sivuilta myös paljon tietoa erilaisista manifesteista. Manifestejahan voi olla paljon erilaisia riippuen vähän tarkoituksesta. On olemassa esimerkiksi poliittisia-, taiteen- sekä teknologian manifesteja.

Mielenosoitus

Mielenosoitus on sananmukaisesti mielipiteen ilmaus jossa yleensä useampi kuin yksi henkilö tahtoo vaikuttaa yleiseen päätöksentekoon ja ilmaista oman mielipiteensä. Mielenosoitukset ovat usein rauhallisia mutta ne voivat karata käsistä. Mielenosoituksessa käytetään ainakin kahta erittäin merkittävää vapautta ja oikeutta, sananvapautta ja kokoontumisvapautta. Mielenosoituksiin liittyvät iskulauseet, yksinkertaiset lauseet tai sanat, joita toistetaan mielipiteen ilmaisemiseksi. Näitä iskulauseita huudellaan tai niitä kirjoitetaan kyltteihin.

Löydät sivuilta myös paljon tietoa mielenosoituksiin liittyen. Muista kuitenkin, että hyvänmielenosoitus oli täysin perinteisestä mielenosoituksesta poikkeava toimintatyylin sekä ideansa puolesta.

Mielenosoituksia voi siis olla lähes loputtomasti erilaisia riippuen siitä minkä asian puolesta mieltä halutaan osoittaa. Mielenosoituksia voi olla sekä rauhallisia, että myös ikävä kyllä väkivaltaisia. Mielenosoitus sivultamme selviää myös miten mielenosoituksen voi järjestää jopa tietokonepelissä.

Hyvänmielenosoitus Tapahtuma 2013

Hyvänmielenosoitus järjesti erittäin ison tapahtuman vuonna 2013. Vuoden 2013 toukokuussa 18 päivä lauantaina mielenosoitus kiersi kaikki Suomessa olevat maailman suurlähetystöt.

Tutustu sivuilla tarkemmin tuohon hienoon tapahtumaan sekä mielenosoituksiin ja manifesteihin yleisesti. Sivuilla on kattavasti tietoa sekä alkuperäisestä tapahtumasta, että mielenosoituksista ja manifesteista. Käy tutustumassa myös samalla mitä kaikkea kasinot voikaan tarjota sinulle.